Elämäntarina 2/2018


Uusi

Elämäntarina 2/2018

7,00
Toimituksen paino: 0,2 kg


Elämäntarinan numerossa 2/2018 syvennytään niin koti- kuin ulkomaisten klassikkoromaanien henkilöiden kohtaloihin. Teppo Kulmala aloittaa sarjan Eino Säisän teoksista ja Leena Jäppilä jatkaa Murroskohdassa-esseitään analysoimalla tällä kertaa Thomas Mannin romaania Tohtori Faustus. Vanhojen koululaulujen käsittelyssä ovat vuorossa muutamat lintuaiheiset laulut. Anja Suni taas lähtee esseessään kurssilla annetusta kirjoitustehtävästä ja päätyy pohtimaan mm. Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin runoja; omaa runoakin syntyy siinä pohdinnan lomassa. Taru Kolehmaisenkielikatsaus valaisee murteitamme ja niiden merkitystä ihmiselle.

Tutustutaan Pentti Straniuksen opastuksella myös Tampereen tämänvuotisiin  elokuvajuhliin ja Seppo Rustaniuksen ajatuksiin. Matkakertomukset liikkuvat Pohjoismaissa; Arja Meski ja Hannu Niklander vievät meidät Osloon ja Skooneen. Runoilijoina esiintyvät lukijoille jo tutut Pirjo KorhonenSami A. Nygrén ja Risto RätyMinna-Karoliina Heino jatkaa taiteilijaelämäkertaa, Eila Jokinenlapsuustarinaansa ja Eija Mämmi kertomusta Veresmäen Darjasta. Suomi 100 -kirjoituskilpailun parhaimmistosta julkaistaan toiseksi tulleen Liina Kutjan essee.

Laajassa kirjallisuusosastossa esitellään Elämäntarinaakin avustaneiden Leena Kellosalon ja Raija Roivaisen uudet teokset sekä monia muita muistelmia, kokoelmia, romaaneja ja tietokirjoja, joiden aiheet vaihtelevat Venäjästä lähetystöelämään ja avaruusfysiikasta karhumieheen.

Selaa tätä tuoteryhmää: Lehdet
Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot